Share Company

Yhdessä. Aidosti.

Share Company yhdistää kahdeksan persoonallista yritystä yhdeksi kokonaisuudeksi. Sama palvelu ja asenne asuvat kaikissa, mutta silti jokaisella meistä on omat vahvuusalueemme. Yhdessä tekeminen, ja etenkin syöminen, on meille Share Companyssä tärkeää. Ruoka on parempaa jaettuna, oli sitten kyse yksityisjuhlista tai yritystilaisuudesta.

Share Company on ratkaisu silloin, kun etsit ensiluokkaista palvelua ja laadukkaista raaka-aineista ajatuksella tehtyä ruokaa. Me olemme ratkaisu myös silloin, kun etsit uniikkia juhla- tai kokoustilaa. Meiltä saat sen pienen palasen, joka tekee juhlastasi täydellisen tai sen suuren kokonaisuuden, jolla teet vaikutuksen jokaiseen vieraaseesi.

Me olemme apunasi niin arjessa kuin juhlassa, pienissä ja isoissa tilaisuuksissa. Meille laatu ja loppuun asti hiottu palvelu ovat itsestäänselvyyksiä. Vuosikymmenten kokemus yhdistettynä intohimoon kokeilla uutta takaavat elämyksen, jota et muualta saa.

Vaikka keittiömme sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa, niin maakuntarajat eivät ole este meille. Me tulemme sinne missä tilaisuutesi on.

Yrityksemme

Share Company yhdistää kahdeksan persoonallista yritystä yhdeksi kokonaisuudeksi.

Share
Catering

Share Catering tarjoaa monipuolisia makuelämyksiä ja tyylikkäitä kattauksia kaikkiin tilaisuuksiin. Unohtamatta ainutlaatuista palvelua.

sharecatering.fi

Sinne
Catering

Sinne Catering on kunnianosoitus luonnolle, lähiruoalle ja luovuudelle. Haluamme viedä vieraamme makumatkalle halki suomalaisen gastronomian

sinnecatering.fi

Sweet Pepper
Catering

Uudistunut Sweet Pepper Catering palvelee sinua vuosien kokemuksella, mutta tuoreella otteella. Ja aina rento hymy huulilla.

spcatering.fi

Puotilan
Kartano

Itä-Helsingin merellisessä miljöössä sijaitseva Puotilan Kartano kutsuu sinut nauttimaan tasokkaista makuelämyksistä, lämminhenkisestä kartanotunnelmasta sekä mieleenpainuvista tapahtumista.

puotilankartano.fi

Metropol
Otaniemi

Moderni lounasravintola kehä ykkösen kupeessa. Metropol Otaniemi tarjoilee aamiaista, lounasta ja pientä purtavaa iltapäivään. Meiltä saat myös maittavat kokoustarjoilut.

metropol.fi/otaniemi

Metropol
Hietaniemi

Mukautuvainen lounasravintola Kampin sydämessä. Metropol Hietaniemi yhdistää maukkaat lounaat, raikkaat aamiaiset ja viihtyisät kokous- sekä juhlatilat.

metropol.fi/hietaniemi

Kilta-
sali

Uniikki tilausravintola ja juhlatila Helsingin Kampissa. Kilta-Sali tarjoaa tilat jopa 300 henkilön tapahtumiin.

kiltasali.fi

Soutu-
paviljonki

Juhlatila Soutupaviljongissa meren läheisyys sekä rauhallinen ja nostalginen ilmapiiri takaavat unohtumattomat juhlat.

soutupaviljonki.fi

EastFest

EastFest Helsinki Puotilan Kartanon alueella kesäkuussa!

EastFest Helsinki on uusi Itä-Helsinkiin sijoittuva musiikkifestivaali, joka tuo kaupungin alkukesään ainutlaatuisia elämyksiä rennossa kartanomiljöössä. Puotilan Kartanon pihapiirissä soi nelipäiväisen tapahtuman aikana huippumuusikoiden ainutkertaiset ja festivaalia varta vasten rakennetut All Stars kokoonpanot sekä energisen svengaavat bändit.

Blogi

Maittavia juttuja Share Companyn kulisseista.

Suusta suuhun

Kymmenen vuotta sitten Peter Walch yhtiökumppaneineen teki ruokaa 15 neliön keittiöstä. Nyt Share Catering pyörittää vilkkaan catering-bisneksen lisäksi muun muassa kolmea lounasravintolaa Espoossa ja Helsingissä sekä juhlatila Kilta-salia Helsingin Kampissa.

Intohimona yhdessä syöminen

Muutamia sivupolkuja mahtui matkalle ennen kuin hollantilainen Peter Walch juurtui Suomeen. Mukanaan maailmalta hän toi rakkauden ruokaan ja sen jakamiseen.

Kurpitsa-omenachutney

Tämä jouluinen chutney sopii mainiosti kinkun, riistan tai lämminsavustetun lohen lisukkeeksi. Chutney säilyy jääkaapissa tiiviissä purkissa, joten voit tehdä sen valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Ota yhteyttä

Soita tai lähetä viesti, palaamme pian.

Share Company Toimitusjohtaja Peter Walch

Peter Walch

Onko sinulla timanttinen yhteistyöidea? Tai tuote, jota meidän tulisi käyttää?
Ota yhteyttä Peteriin.

+358 50 562 4788
peter.walch@sharecompany.fi

Share Company myynti Pilvi Jansson

Pilvi Jansson

Tilaisuus tulossa? Puuttuuko sinulta hymyilevät tarjoilijat, sesongin mukainen ruoka ja juhlaasi sopiva tila? Pyydä tarjous Pilviltä.

+358 45 7750 3064
pilvi.jansson@sharecompany.fi

 

Share Company henkilökunta

Marja Laakso

Oletko ravintola-alan rautainen ammattilainen tai tulevaisuuden tekijä? Etsitkö uusia haasteita? Lähetä hakemuksesi Marjalle.

+358 45 7750 3060
marja.laakso@sharecompany.fi

 

Jätä tarjouspyyntö

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä.

Tarvitsemme apua juhlapaikan valintaan

Tarvitsemme astiaston

Tarvitsemme henkilökunnan